The Orangutans of Sepilok

During our time in Borneo I became totally captivated by the Borneo Orangutans. It’s easy to imagine that all people would feel a rush of awe when they see this charming creature swinging gracefully from one tree to another, but unfortunately this is not the case in Borneo.

The Borneon orangutans are a highly endangered species. Once upon a time the Orangutans lived all around Southeast Asia, but nowadays they can only be found in Borneo and in small parts of Sumatra. A few decades ago the orangutans of Borneo could easily move from one side of the island to another without touching the ground at all! This has changed. The forest habitats of Asia’s only great ape are disappearing with a speed of over 2,5 hectares of rainforest per minute (which is 1,5sq km every hour). The rainforests are cut down for timber and burned for palm-oil plantations and other agricultural developments. In addition to this, hunting and illegal animal trade are threatening the orangutans.

An increasing amount of baby orangutans become orphaned. Many of them wonder around at the palm-oil plantations looking for their mother and end up as pets or being hurt by human. The luckiest ones are saved and taken to an orangutan orphanage.

One of these orphanages is the Sepilok Orangutan Rehabilitation centre, one of the only four orangutan sanctuaries in the world. Orphaned and injured orangutans are brought here to be rehabilitated to return to forest life. Currently 60-80 orangutans are living free in the reserve of Sepilok. The centre covers 43sq km which allows the strongest orangutans swing around freely. Before this (and being released back into the wild) the young orphans have a long way to go.

In the wild orangutan babies stay with their mothers for up to six years while they are taught the skills they need to survive in the forest, the most important of which is climbing. These orangutan babies need lots of care and attention, just like human babies! Sepilok has a great system which is used to replace a mother’s teaching. A younger ape will be paired up with an older one to help them to develop the skills they need. The baby orangutans live in a small “daycare” where they are looked after and they can practice becoming more confident about climbing in trees before being allowed to a wider area, and eventually, released to the wild. Unfortunately not all orangutans develop the skills necessary to return to the jungle. They will stay in Sepilok.

Nowadays the Sepilok Rehabilitation Centre is a top tourism attraction in Borneo as it’s one of the only places where you have a big possibility of seeing orangutans. The entrance fee paid by the tourists supports the centre and the place has strict rules for tourists, which is fair enough. Henri and I decided to visit Sepilok too as we really wanted to see the orangutans and knew that spotting wild ones would be difficult.  During our trip we were actually very lucky because we spotted 7 orangutans in Sepilok (which is quite rare) and later on at least six in the wild, including a mother orangutan with its baby!

The best time to see orangutans in Sepilok is during the feeding times which are organized twice a day (at 10.00 and 15.00). However, even in Sepilok the orangutans are still wild animals and might not show up for food if they don’t feel like it. Mostly there are a couple though, as the apes enjoy getting food easily.

I was really surprised how much the orangutans have in common with humans! Their facial expressions, physique and obvious intelligence were amazingly similar to ours. In Sepilok we got to witness a grumpy orangutan who wanted to choose her own bananas instead of having the one given by the keeper. Another, older orangutan decided to share her banana with a younger one. It was really sweet. Orangutans are mostly solitary, but the ones in Sepilok usually stick together and help each other out.

The visit to Sepilok included a free ticket to an orangutan museum and we also got to see a documentary which showed how the rehabilitation process works. I noticed that a common sight in Sepilok (even more common than the orangutans) was a crying tourist, that’s how amazing the story of the centre and its orangutans is. I can warmly recommend visiting Sepilok! For me it was an eye-opening experience and definitely worth the (small) entrance fee.

So, how to help the orangutans? It’s quite obvious that the orangutan’s feature is dependent on the forests. By supporting one of the many projects related to the Borneo rainforests, you will also support the orangutans. Another way to show your support is to “adopt” a baby orangutan. For example you can get involved in the Sepilok Orangutan Rehabilitation Centre (which is by the way a UK-based charity). For only 30 UK pounds a year you can sponsor a ginger baby and receive updates on its progress in Sepilok. Some people even go out to Borneo and work voluntarily with the orangutans at one of the rehabilitation centres. If you don’t want to spend a bunch of money on helping the orangutans, then one way to think about them is to stop buying products which contain palm-oil, such as convenience foods. You can find a long list of those palm-oil products if you really want to.

So far I’ve supported the orangutans by visiting Sepilok and paying entrance fees to several conservation areas in Borneo. I’m also planning on adopting a baby orangutan and will try to avoid using products which contain palm-oil.

I’d like to add one more fun fact about orangutans: There’s no wonder the locals call them the “man of the forest” because orangutans share 96,4% DNA with us humans! They really are our cousins and that’s one more reason to rescue them from extinction.

If you want to know more about Sepilok, here’s the link to their website: http://www.orangutan-appeal.org.uk/

IMG_8153

IMG_8191

IMG_8231

Reissumme aikana ehdin hurahtaa aivan täysin Borneon orankeihin. Näiden suurisilmäisten otusten luulisi sulattavan kaikkien ihmisten sydämet, mutta WWF:n tilastoista päätellen asia ei näin ole. Tässä tulee hieman paasaamista Borneon orangeista, sekä tarinaa Sepilokin kuntoutuskeskuksesta, jossa kävimme Henrin kanssa vierailulla.

Orangit, maailman suurimmat puissa elävät kädelliset, ovat erittäin uhanalaisia ja vaarassa kuolla sukupuuttoon vuoteen 2030 mennessä. Näiden ihmisapinoiden levinneisyysalue kattoi aikoinaan koko Kaakkois-Aasian, mutta nykyään niitä elää enää Borneossa ja Sumatran luonteisosassa. Sademetsiä tuhotaan ja poltetaan palmuöljyplantaasien tieltä pois, jonka lisäksi kaivostoiminta, salametsästys sekä eläinkauppa uhkaavat orankien elinolosuhteita. Yhä useampi orankivauva jää orvoksi ja joutuu vaikeaan asemaan. Onnekkaimmat pääsevät orankien orpokotiin.

Yksi näistä neljästä orankien orpokodeista on Sepilok, kuntoutuskeskus, jonka päätehtävänä on opettaa orvoille orangeille viidakossa elämisen taidot, jonka jälkeen orangit palautetaan luontoon. Kyseiseen kuntoutuskeskukseen tuodaan niin vauvoja kuin täyskasvuisiakin orankeja, ja siellä asustelee tälläkin hetkellä 60-80 punaturkkia.

Nuorimmat asukit ovat usein menettäneet emonsa ja vaativat yhtä paljon huolenpitoa ja kosketusta kuin ihmisvauvat. Vahvistuessaan oranginpoikaset siirretään keskuksen lastentarhaan, jossa ne saavat harjoitella puissa heilumista hellien hoitajien valvonnassa. Orankien kasvaessa ja kehittyessä varmemmiksi niiden temmellyskenttää laajennetaan, kunnes niillä on käytössä yhteensä 43 neliökilometriä metsää. Lopulta vahvoiksi ja itsevarmoiksi kehittyneet orangit palautetaan luontoon, kauas palmuöljyplantaaseista ja ihmisasutuksesta. Ikävä kyllä läheskään kaikkia Sepilokiin tuotuja orankeja ei voida enää koskaan palauttaa luontoon, mutta Sepilok tarjoaa onneksi hyvän turvapaikan heikommillekin yksilöille.

Ei ole ihme, että tämä orankien hoitokoti kuuluu Borneon suosituimpiin turistinähtävyyksiin, sillä juuri täällä on suurin todennäköisyys päästä näkemään tuo uhanalainen laji. Hoitajat ruokkivat orankeja korkealla ruokintalavalla kahdesti päivässä (klo 10.00 ja 15.00), ja tätä tapahtumaa pääsevät turistitkin seuraamaan hoitokotia tukevaa sisäänpääsymaksua vastaan. Kuten luonnossa, on täälläkin orangeilla oma tahtonsa, eikä niiden näkemistä voi pitää itsestäänselvyytenä. Useimmiten kuitenkin muutama oranki saapuu ruokintapaikalle helppojen herkkupalojen perässä.

Kävimme Henrin kanssa Sepilokissa ihmettelemässä orankien sulavaa puusta toiseen liikkumista, sillä emme olleet varmoja tulisimmeko ollenkaan törmäämään orankeihin luonnossa. Seisoimme turisteille tarkoitetulla katselulavalla odottamassa metsän asukkeja, emmekä joutuneet pettymään! Paikalle saapui peräti seitsemän orankia, joka on ilmeisesti melko harvinaista jopa Sepilokissa. (Myöhemmin reissun aikana pääsimme vielä näkemään luonnossa ainakin kuusi orankia lisää, mukaan lukien emo-orangin vauvansa kanssa!)

Näiden apinoiden ihmismäisiä piirteitä ei voinut olla huomaamatta, kun ne kommunikoivat keskenään kehon kielellä. Yksi orangeista päätti huitaista hellästi hoitajaansa, koska ei saanut itse valita omaa banaaniaan. (Aivan kuin ihmislapset, nämäkin eläimet osaavat siis kiukutella jos eivät saa makeisia!) Eräs toinen, selkeästi vanhempi oranki sattui olemaan ystävällisellä tuulella ja päätti jakaa banaaninsa nuoremman orangin kanssa. Vaikka orangit elävät luonnossa yksin, Sepilokin asukit oppivat tukemaan ja auttamaan toisiaan, eivätkä luontoon vapautettaessa välttämättä lähde omille teilleen lainkaan, vaan elävätkin yhtenä laumana.

Sepilokissa käyminen oli antoisa ja silmiä avaava kokemus. Ennen ruokinta-aikaa katsoimme lyhyen dokumentin Sepilokin toiminnasta, ja pääsimme näkemään kuinka koko luontoon totuttamisen prosessi oikein hoituu. Vierailu sai monelle turistille kyynelet silmiin.

Luonnossa arvioidaan elävän enää 41 000 Borneon orankia, joka on jo 100 kertaa vähemmän verrattuna siihen aikaan kun sademetsiä ei hakattu. Sumatran orangeilla tilanne on vielä huolestuttavampi, sillä niitä on enää alle 7500 yksilöä. Borneossa oli muutama vuosikymmen sitten sademetsää niin paljon, että orangit kykenivät kulkemaan koko saaren poikki koskematta kertaakaan maahan. Ikävä kyllä tämä ei ole ollut enää pitkään aikaan mahdollista, sillä orankien elintila on supistunut peräti 80%!

Borneon ja Sumatran orangit ovat ahtaalla palmuöljyplantaasien lisääntymisen myötä. Tällaiselle plantaasille päätynyt oranki usein tapetaan tai napataan häkkiin lemmikiksi. Etenkin orvot oranginpoikaset erehtyvät vaeltelemaan näille alueille ruuan perässä – surullisin seurauksin. Luin kerran artikkelin orankien kuntoutuskeskukseen tuodusta poikasesta, joka pelkäsi yli kaiken miehiä. Tämä johtui siitä, että poikanen oli nähnyt kuinka paikalliset miehet hakkasivat sen emon kuoliaaksi. Kyseisestä orangista pitävät huolen keskuksen naistyöntekijät. Vastaavanlaisia tapauksia löytyy aivan liian monta. Ehkäpä hirvein asia mitä olen kuullut orangille tehtävän oli seksiorajana pitäminen, tämä siis tapahtui Borneossa viime vuoden kesäkuussa hämyisessä ilotalossa. Eiköhän tähän mennessä ole jo aika selvää, ettei läheskään kaikkia paikallisia kiinnosta eläinten oikeudet.

Kuinka sitten auttaa orankeja? Sademetsien suojeluohjelmien tukeminen on yksi vaihtoehto. Näitä ohjelmia löytyy paljon, suosituin ja kunnianhimoisin lienee WWF:n ”Borneon sydän” –hanke. Toinen vaihtoehto on orangin “adoptoiminen”, jolloin tukee suoraan Sepilokin kaltaisten orpokotien ohjelmaa (rahat menevät orankien ruokaan, lääkkeisiin, hoitoon jne.) Adoptoitu oranki maksaa noin 35€/vuosi, ja hintaan sisältyy oman kummiorangin kuulumisten ja kuvien saaminen postitse puolen vuoden välein. Jos ihan hurjaksi haluaa heittäytyä, niin orankien kuntoutuskeskuksiin pääsee myös ihan vapaaehtoistöihin useamman kuukauden ajaksi! Jos ei ihan noin suoraan halua lähteä orankien apuun, niin ainahan voi vähentää palmuöljyä sisältävien tuotteiden käyttöä. Esimerkiksi lähes kaikki (suomalaisetkin) valmisruoat sisältävät palmuöljyä.

Tähän mennessä olemme Henrin kanssa auttaneet orankiserkkujamme leikkimällä turisteja Sepilokissa sekä maksamalla kalliita sisäänpääsymaksuja Borneon luonnonsuojelualueille. Se vaan voipi olla, että innostun vielä adoptoimaan pikkuorangin tässä kevään aikana!

Laitetaan loppuun keventävän hauska fakta orangeista: näitä otuksia ei turhaan kutsuta usealla eri kielellä “metsän ihmiseksi”, sillä orangit jakavat kanssamme samoja geenejä peräti 96,4%! Nämä siis todellakin ovat meidän serkkujamme, ja siinä on jälleen yksi hyvä syy pelastaa orangit sukupuutolta.

Sepilokin nettisivuille pääsee tästä linkistä: http://www.orangutan-appeal.org.uk/

Advertisements

2 thoughts on “The Orangutans of Sepilok

    • Exactly. The worst part is that almost everyone in the Western countries uses palm-oil one way or another, for example we use Ice-cream and shampoo.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s