Prochain Arrêt: PARIS!

Vihdoin pääsen pois täältä La Rochellesta joksikin aikaa! Kuulostipa hienolta. Mutta siis eihän täällä asumisessa ole mitään vikaa, se on vaan kiva vaihtaa välillä maisemaa ja nähdä muitakin osia Ranskasta. (Keväällä on pakko reissata enemmän, kun tää syksy on nyt kulunut täällä ihmettelemiseen.)

Pariisissa olen jo kahdesti käynyt, mutta kaupungista löytyy siitä huolimatta aina uutta ihmeteltävää. Pariisin tunnelma on hyvin erilainen verrattuna muuhun Ranskaan, siis sekä hyvällä että pahalla tavalla. Tällä kertaa kykenen kuitenkin jo puhumaan ranskaa, niin pitäisi melko mutkaton matka olla kyseessä! Erityisesti odotan herkullisia ravintolaillallisia, ja noh, onhan ne päänähtävyydet aina hauska nähdä, tulee oikein pariisilainen tunnelma sit. Kaiken turistipuuhan lisäksi olisi myös shoppailua suunnitelmissa, vaikka musta vähän tuntuu siltä, ettei Henri siitä touhusta niin innostu. Mutta ei se mitään, se voi nauttia Champs Éysées -pääkadulla kävelemisestä ja kanniskella hiljaa mun ostoksia! :D

Voi myös olla, että törmäillään muutaman vaihtarikaverin kanssa Pariisin kaduilla, mutta se selviää sitten tiistaina kun kaverit tuonne saapuvat.

Palaillaan sitten loppuviikosta!

After a very boring and lazy weekend I’m happy to say that it’s finally time to go to Paris. I’ve been counting days since I bought my train ticket! Even though I’ve been to Paris a couple of times already, I always enjoy the atmosphere of the city. This time I’ll actually be able to speak proper French which should make my life a lot more easier as the locals will understand what I need. I’ve noticed that the people in France (and especially in Paris) are nice to you only if you handle the language.

So… what’s our plan going to be? I know Henri hasn’t been to Paris before so we are going to be doing all the touristy stuff such as the Eiffel tower, Notre Dame, Louvre Museum etcetcetc. I’m sure we’ll manage to find something new for me to explore, too! I’m also planning on doing some shopping as I’ve saved that “activity” specially for Paris. Henri might not be too keen on the idea, but he can enjoy walking on Champs Élysées and carry my bags, haha!

We might also meet up with a few other exchange students. They are arriving to Paris on tuesday. Seems that the town is quite a popular autumn holiday destination!

I’ll be back in La Rochelle on thursday night, hopefully with lots of wonderful clothes experiences and photographs!

Au revoir!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s