Last days of summer

Neljä viikkoa opiskelua takana, ja jo lähes kaksi kurssia selätettynä! Palvelumarkkinoinnista on maanantaina vielä koe, mutta tänään veimme ryhmätyömme päätökseen esitelmien yhteydessä. Pakko kyllä sanoa, että meidän ryhmällä oli selkeästi vahvin ja visuaalisesti kiinnostavin PowerPoint -esitys, jonka lisäksi vielä puhujat olivat todella hyvät! Niin ja itse en tällä kertaa puhunut, meillä kun syntyi suorastaan kilpailua siitä kuka saa esittää hienot löydöksemme! Professori piti esityksestämme kovasti, ja oli hyvin vaikuttunut, että meidän videomme sai kolmessa päivässä 1625 katsojaa!

Esitysten jälkeen marssimme vielä kerran (kolmen suomalaisen luokkalaisen kanssa) piraattiravintolaan syömään viikonlopun alkamisen kunniaksi. Ravintolan ainoa tarjoilija tuntee meidät jo melko hyvin, vaikkei taida kyllä vieläkään tietää mistä olemme kotoisin. Hauska sattuma ravintolassa oli se, että esityksemme jälkeen professorimme sattui myöskin tulemaan kyseiseen ravintolaan! Liekö innostunut esityksestämme, vai halunnut muuten vain käydä katsastamassa paikan, mutta hyvien tapojen mukaan kutsuimme hänet pöytäämme syömään. Ruokailun parissa hujahti kolme tuntia, johon me suomalaiset emme ole kotona tottuneet. Ihanaa nautiskella ranskalaiseen tyyliin ruuasta ja hyvästä seurasta. Nauru raikasi koko ruokailun ajan.

Lisäksi täällä on vielä aivan mahtava sää, +23c ja pilvetön taivas. Ruokailun jälkeen olin niin väsynyt, että nukahdin kotona tunnin päiväunille. Nyt olen taas täynnä energiaa, ja juuri sopivasti kävi kaverilta kutsu ulos nauttimaan auringosta. Kaipa se on mentävä, kun on kerta näin hieno sää!

 

The weather is perfect. +23c and no clowds to be seen, Anna is very happy about this!

Our service marketing course is now over. Today we presented our group projects which are going to be 50% of our grade. The other 50% come from the exam, which we shall have on monday. I must say that I am extremely pleased with my group. Almost everyone performed very well during the two weeks and our PowerPoint was clearly the best out of all the 13 groups! Also, the two group members who we chose to present were convincing and got the audience’s attention. I think our professor was surprised, especially when we told everyone that within three days our video had been viewed over 1600 times!

After the presentations were over three classmates and I decided to go to the Pirate Restaurant one more time. Funnily, our Services Marketing professor showed up there too, so we invited him to eat with us. We didn’t even noticed that we had spent almost three hours at the table. In the end I went home and fell asleep with my stomach full of pirate food.

Now I’m planning to go out and enjoy the sunshine with a couple of frends. This kind of weather will not last for long so I have to make the most of it!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s